Mitä ovat rajat? Ne ovat olleet minulle jotenkin hyvin tuntematon käsite. Olen juossut auttamassa muita, kaiken aikaa. Ollut aina saatavilla. Yrittänyt pitää kaikkia palloja ilmassa ja unohtanut itseni. Ihan niin kuin minulla ei olisi niin paljon merkitystä, kuin toisilla ihmisillä ympärilläni.

Sitten tuli se huono ilta. Se hetki, kun mä hajosin ja olisin tarvinnut jonkun apua. Mietin läpi minulle rakkaita ihmisiä ja heidän sen hetkistä tilannettaan. Tulin siihen lopputulokseen, etten voi soittaa kenellekään heistä, koska en halua kuormittaa heitä omilla ongelmillani. Niinpä soitin Kriisipuhelimeen. Siellä ihana nainen otti aikaa ja keskusteli kanssani. Antoi hengittää rauhassa ja sitten vasta puhua. Puhuimme 40 minuuttia puhelimessa ja hän sai minut nauramaan ja hengittämään. Purkamaan sen valtavan ahdistuspallon rinnastani.

Olen ollut puolitoista vuotta terveenä. Sitä edelsi kahdeksan vuoden sairastaminen. Siinä sairauden aikana oli murrosiät, teini-ikä ja osa nuoresta aikuisuudestakin. Identiteettini oli hyvin kehittymätön, eikä mulla ollut minkäänlaista aavistusta siitä, kuka minä olen ja mitä mä haluan tehdä. Nyt olen sitten yrittänyt opetella sitä, mitä on ns. normaali elämä. Elämä ilman masennusta.

Jokainen ahdistus ja huono päivä hälyttävät mun päässä. Onko sairaus tulossa takaisin? Kunnes sitten onneksi ihmiset mun ympärillä sanoo, että hei, toi on ihan normaalia. Kaikilla on huonoja päiviä joskus. Ja se on ihan mahtava tunne tajuta, että tää on sitä elämää. Iloineen, suruineen... On ihanaa tuntea asioita. Niitä huonojakin. Koska jossain vaiheessa en edes tuntenut mitään. Moni varmaan osaa samaistua siihenkin. Kun ei mikään tunnu miltään. Kun ei ole valoa missään. Eikä edes tiedä, mitä onnellisuus on saatikka miltä se tuntuisi.

Olen myös tässä opetellut vihdoin asettamaan rajoja. Olemaan terveellä tavalla itsekäs. Koska minä olen se ihminen, kenen kanssa joudun elämään joka ikinen päivä ja joka ikinen hetki. Se tekee minusta itsestäni elämäni tärkeimmän ihmisen. Siksi on osattava olla itsekäs. Ei huonolla tavalla, vaan niin, että pitää huolta itsestään. Arvostaa ja rakastaa itseään. On paljon helpompi olla kaiken kaikkiaan, kun tulee toimeen itsensä kanssa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Matka ei ole helppo. Eikä sen kai kuulukaan olla. Välillä en todellakaan osaa laittaa rajoja ja kulutan itseäni ihan liikaa. Silloin on tärkeää pysähtyä ja höllätä vähän vauhtia. Antaa itselleen aikaa. Nukkua vähän pidempään, tehdä sellaisia asioita, joista nauttii. Jotta jaksaa taas.

Oma sydämeni on nimenomaan toisten auttamisessa. Mielenterveys- ja päihdepuolella. On ollut ihanaa löytää se oma juttu, jonne sydän vetää. Mutta jos en pidä itsestäni ja rajoistani huolta, en jaksa auttaa. Ei minusta ole mitään apua toisille, jos vedän itseni niin piippuun, että esimerkiksi sairastun uudelleen.

Muistakaa siis pitää itsestänne hyvää huolta. Rakastakaa sitä ihmistä, joka teitä peilistä katsoo ja muistakaa kehua itseänne. Aiemmin katsoin peiliin ja olin itseni pahin kiusaaja. Haukuin kaiken itsessäni. Nykyään katson peiliin ja ajattelen, että mähän oon ihan hyvä näin. Juuri sellaisena kuin olen.